Päivystyksessä meni kaksi viikkoa, että HUPS!!!
Ja joo.. Vaihdoin kirjoituksen suomen kielelle, kun ystävissäni/sukulaisissa on niitä, jotka ei välitä lukea englanniksi. Heh, nyt ei siis löydy syytä olla lukematta 😉
Eka viikko päivystyksessä oli hieman turhauttava, jos ekaa päivää ei lasketa. Halusin nähdä mitä triagehoitaja tekee ja puutteellisen espanjan takia asia selvisi noin tunnissa. Hän siis määrittelee minkälaista hoitoa kukakin potilas tarvitsee.. Noin niinkuin yksinkertaisuudessaan ja tämänhän jo tiesinkin. Sen tarkoitushan onkin nopeuttaa potilaiden kulkua päivystyksen läpi eli määritellä potilaan hoitopolut. Triage on ranskaa ja tarkoittaa lajittelua/järjestämistä.
Eniten mietitytti hoitajien kannalta se, kun potilaskontaktit olivat jotenkin mieleeni hyvin suppeita. Tehtiin siis perusasiat eli kanyyli, verikokeet, nesteytys, lääkitys jne., mutta tämän jälkeen/välillä ei juurikaan oltu potilaaseen kontaktissa. Ei pahemmin kyselty voinnista, vaikka aikaa kyllä olisi ollut. Tietynlaista kyynisyyttä oli havaittavissa joissakin hoitajissa muuallakin osastoilla. Tunnelma sairaalassa kuitenkin oli valtaosaksi hyvä verrattuna Suomeen. Ehkä se vaikutelma tuli heidän tavastaan tervehtiä kaikkia ja kysyä, kuinka menee.. (Muy bien?) Poskipusut oli nähtävissä hyvien tuttujen kesken päivittäin. Uskon, että myös asioiden selvä jaottelu ratkaisisi kiireen tunnun kotimaassa. Ihmetyttää, miten ns. kouluttamattomat tai hyvin vähän koulutetut ovat vastuussa aika isoistakin asioista Suomessa esim. potilaan lääkehoito. Toisaalta ymmärrän, että se mahdollistaa resurssien monipuolisen käytön. Pistää vaan miettimään, haluanko sairaanhoitajan koulutuksella jäädä Suomeen vaihtamaan vaippoja ja lakanoita, kun ulkomailla voin tehdä yksinomaan sairaanhoitoa (=lääkitys ja sen vaikuttavuus, hoidon kokonaisarviointi, haavanhoito, kipsaus, tikkaus, lääkärin konsultointi, yms.) ilman muita toimenpiteitä, jotka hoitaa joko lääkäri tai alemmin koulutettu ilman "ei kuulu mulle" -muputusta. Tosin muistutan, ettei täällä tunneta lähihoitajan koulutusta vaan se on ns. suoraan suomennettuna avustava hoitaja (Assistance nurse).
Ekan viikon jälkeen päivystykseen tuli myös kaksi helsinkiläistä nuorta tyttöä. No ihan liikaa väkeä yhteen paikkaan, joten änkesin itseni treatment room:iin eli hoitohuoneeseen. Siellä sitten tapahtuikin kaikkea, mutta tosi kovalla kiireellä. Hoitaja tuli töihin aamulla klo. 10 ja sopivat kuulemma keskenään kuka sen hoitaa. Aina siellä kuitenkin oli sellainen ihminen, jonka työvuoro kesti ilta 10:een.
Hoitohuoneessa oli ainoastaan muutama rauhallisempi päivä, jolloin hoitaja saattoi auttaa lasten päivystystä, Triagea, lääkäriä ja yleisimmin seurantaa (mm. verikokeet, tiputus ja lääkitys). Selvisi myös, että täällä hoitajat hyvin usein olivat opiskellessaan aamut sairaalassa ja iltapäivät koulun penkillä heti alusta asti. Sairaanhoitajan koulutus kestää täällä 4 vuotta, joten harjoittelua kertyy paljon! Ilmankos esim. verikokeiden ottaminen tuntui sujuvan vastavalmistuneeltakin todella vaivattomasti. (Tietysti poikkeus vahvistaa säännön tässäkin asiassa 😁.)
Eka viikko päivystyksessä oli hieman turhauttava, jos ekaa päivää ei lasketa. Halusin nähdä mitä triagehoitaja tekee ja puutteellisen espanjan takia asia selvisi noin tunnissa. Hän siis määrittelee minkälaista hoitoa kukakin potilas tarvitsee.. Noin niinkuin yksinkertaisuudessaan ja tämänhän jo tiesinkin. Sen tarkoitushan onkin nopeuttaa potilaiden kulkua päivystyksen läpi eli määritellä potilaan hoitopolut. Triage on ranskaa ja tarkoittaa lajittelua/järjestämistä.
Eniten mietitytti hoitajien kannalta se, kun potilaskontaktit olivat jotenkin mieleeni hyvin suppeita. Tehtiin siis perusasiat eli kanyyli, verikokeet, nesteytys, lääkitys jne., mutta tämän jälkeen/välillä ei juurikaan oltu potilaaseen kontaktissa. Ei pahemmin kyselty voinnista, vaikka aikaa kyllä olisi ollut. Tietynlaista kyynisyyttä oli havaittavissa joissakin hoitajissa muuallakin osastoilla. Tunnelma sairaalassa kuitenkin oli valtaosaksi hyvä verrattuna Suomeen. Ehkä se vaikutelma tuli heidän tavastaan tervehtiä kaikkia ja kysyä, kuinka menee.. (Muy bien?) Poskipusut oli nähtävissä hyvien tuttujen kesken päivittäin. Uskon, että myös asioiden selvä jaottelu ratkaisisi kiireen tunnun kotimaassa. Ihmetyttää, miten ns. kouluttamattomat tai hyvin vähän koulutetut ovat vastuussa aika isoistakin asioista Suomessa esim. potilaan lääkehoito. Toisaalta ymmärrän, että se mahdollistaa resurssien monipuolisen käytön. Pistää vaan miettimään, haluanko sairaanhoitajan koulutuksella jäädä Suomeen vaihtamaan vaippoja ja lakanoita, kun ulkomailla voin tehdä yksinomaan sairaanhoitoa (=lääkitys ja sen vaikuttavuus, hoidon kokonaisarviointi, haavanhoito, kipsaus, tikkaus, lääkärin konsultointi, yms.) ilman muita toimenpiteitä, jotka hoitaa joko lääkäri tai alemmin koulutettu ilman "ei kuulu mulle" -muputusta. Tosin muistutan, ettei täällä tunneta lähihoitajan koulutusta vaan se on ns. suoraan suomennettuna avustava hoitaja (Assistance nurse).
Ekan viikon jälkeen päivystykseen tuli myös kaksi helsinkiläistä nuorta tyttöä. No ihan liikaa väkeä yhteen paikkaan, joten änkesin itseni treatment room:iin eli hoitohuoneeseen. Siellä sitten tapahtuikin kaikkea, mutta tosi kovalla kiireellä. Hoitaja tuli töihin aamulla klo. 10 ja sopivat kuulemma keskenään kuka sen hoitaa. Aina siellä kuitenkin oli sellainen ihminen, jonka työvuoro kesti ilta 10:een.
Hoitohuoneessa oli ainoastaan muutama rauhallisempi päivä, jolloin hoitaja saattoi auttaa lasten päivystystä, Triagea, lääkäriä ja yleisimmin seurantaa (mm. verikokeet, tiputus ja lääkitys). Selvisi myös, että täällä hoitajat hyvin usein olivat opiskellessaan aamut sairaalassa ja iltapäivät koulun penkillä heti alusta asti. Sairaanhoitajan koulutus kestää täällä 4 vuotta, joten harjoittelua kertyy paljon! Ilmankos esim. verikokeiden ottaminen tuntui sujuvan vastavalmistuneeltakin todella vaivattomasti. (Tietysti poikkeus vahvistaa säännön tässäkin asiassa 😁.)
Täällä sairaalassa siis valtaosa verikokeista vedetään ruiskuun, josta se laitetaan näyteputkiin. Syyksi kerrottiin, että voit vaihtaa neulan paikkaa mikäli veren tulo loppuu..Hmm.. Neulan veivaamista edestakaisin näin kyllä paljon, mutta se ei aina kuitenkaan taannut lopputulosta eli että verta saatiin tarpeeksi näytteitä varten. Lisäksi jäänyt se mielikuva, että se veivaaminen tuottaa tarpeetonta tuskaa potilaalle, mutta säästää ehkä kustannuksia näyteputkia ajatellen. Olettaen, että näyteputki menee hukkaan jos ei tule täysi ja on suhteessa ruiskuun siis huomattavasti arvokkaampi. Yritin googlata perusnäyteputkien hintaa (keltainen, lila, sininen) verrattuna ruiskuun, mutta kärsivällisyys loppui kesken. Jos jollakin asiasta faktaa, olisi kiva kun laittaisi tänne.
VastaaPoista