Tight hat and family

Ymmärrän kyllä tarkoituksen, miksi ei olla suomalaisten kanssa harkoissa... Tulee sitä kielitaitoa kuitenkin kehitettyä arjessa muutenkin, joten tämä ortopedinen sairaanhoitaja, joka puhui suomea, ruotsia, englantia ja espanjaa sujuvasti, oli tässä kohtaa lottovoitto! Siinä sitten olin kaksi viikkoa tämän sairaanhoitajan ja toisinaan lääkärinkin apuna. Loistojuttu! Olin ehkä hieman arka uusille asioille aluksi, mutta jonkin ajan kuluttua kykenin jo itsenäisesti tekemään turhaan jännittämiäni asioita. Paljon oli steriilin pöydän valmistelua (joka nyt ei ihan yhtä tarkkaa kuin Suomessa), kun lääkäri esim. poisti nestettä polvesta, laittoi kortisonipiikin, jne. Niittejä poistin niin paljon, että tein sitä jo unissaankin 😉 Kohokohdaksi koin itse ensimmäisen kipsauksen vaihdon. Vanha kipsi sääressä oli liian löysä, joten se piti poistaa ja tilalle tehdä uusi. Mitä ylpeyttä tunsinkaan loppupäivän. Suomessahan sitä ei tee kuin kipsimestari, joten tunsin olevani erittäin etuoikeutettu pääst...

Ja joo.. Vaihdoin kirjoituksen suomen kielelle, kun ystävissäni/sukulaisissa on niitä, jotka ei välitä lukea englanniksi. Heh, nyt ei siis löydy syytä olla lukematta 😉 Eka viikko päivystyksessä oli hieman turhauttava, jos ekaa päivää ei lasketa. Halusin nähdä mitä triagehoitaja tekee ja puutteellisen espanjan takia asia selvisi noin tunnissa. Hän siis määrittelee minkälaista hoitoa kukakin potilas tarvitsee.. Noin niinkuin yksinkertaisuudessaan ja tämänhän jo tiesinkin. Sen tarkoitushan onkin nopeuttaa potilaiden kulkua päivystyksen läpi eli määritellä potilaan hoitopolut. Triage on ranskaa ja tarkoittaa lajittelua/järjestämistä. Eniten mietitytti hoitajien kannalta se, kun potilaskontaktit olivat jotenkin mieleeni hyvin suppeita. Tehtiin siis perusasiat eli kanyyli, verikokeet, nesteytys, lääkitys jne., mutta tämän jälkeen/välillä ei juurikaan oltu potilaaseen kontaktissa. Ei pahemmin kyselty voinnista, vaikka aikaa kyllä olisi ollut. Tietynlaista kyynisyyttä oli havaittavissa jo...